Mielikuva koirista

Ella

Yksi keskustelunaihe noutajaforumilla sai (taas) kommentoimaan.

Aihe oikeastaan käsittää besserwissereitä, mutta yksi kirjoittaja kertoo miten heitä välttää näin:

Useat äidit kyllä ovat ymmärtäneet, kun sanon ajoissa ”se voi purra”. Eihän se nyt ihan paikkaansa pidä, mutta kun koira sählää innoissaan suu auki niin varmasti kolahtaa kulmuri vaavin otsaan ja sitten minulla on vihainen koira joka puree kaikkea mikä liikkuu.

Ihmettelen, mikä saa ihmisen sanomaan noin. Koiravihaajia kun on jo riittämiin muutenkin. Mainitsin helmikuussa 06 inhoittavan sivuston Koiranvihaajat. Kiihkeämielistä suhtautumista koiriin. Kuka tekisi samanlaisen sivuston auton aihettamista vammoista ihmisille tai pelkästään toisen ihmisen aiheuttamista vammoista? No, ehkä niitä löytyy. Pointti on, ettei kiinnosta. Elämässä sattuu välillä onnettomuuksia eikä niillä tarvitse enää mässäillä.

Jos haluaa koiransa kanssa pitää etäisyyttä, niin keinoja on muitakin kun epämiellyttävän agressiivisen koirakuvan lisääminen. Vaikka koiralla olisi taipumustakin ärhentelyyn. Niki ei aikaisemmin (ennen sterilointiaan) ollut kovinkaan innostunut lapsista. Tai se ei pitänyt niistä yhtään. Jotta pääsin välttämään perheitä, jotka halusivat Nikiin tutustua sanoin heille: ”Tämä koira pelkää lapsia.” Jos se ihmetytti, niin kerroin vielä, ettei ole tottunut lapsiin. Tajusivat kyllä pitää etäisyyttä.

Jokaisen vanhemman pitäisi opettaa lapsilleen ettei vierasta koiraa kosketa. Ei ainakaan ilman sen koiran omistajan lupaa. Toisaalta tällaista tapahtuu harvoin: kyllä monet lapset on taidettu pelotella koirilla (paitsi koiraperheiden). Huom! monet, ei kaikki.

Mielestäni me koiraihmiset voisimme pitää enemmän yhtä sekä pitää huolta siitä, ettei koirien maine turhaan tahraannu.

Onko se nyt niin vaikeaa sanoa, että ”en halua, että koiraani kosketaan/en halua, että tulet koirani lähelle” kuin saada negatiivinen mielikuva toiselle koirista sanomalla ”tämä voi purra”?

Muuta aihetta:

Joost’issa (internet tv) on koirankoulutus kanava! Sain ilmoituksen, että voin kutsua kolme Joostiin. Kiinnostuneita? Vielä en päässyt kutsumaan ilmoituksesta huolimatta, mutta sitten kun se toimii.

Tänään tuli tasan 5 kuukautta kun Ella nukkui pois. Yllä on kuva Ellasta kun se vielä voi hyvin.

Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä

Random jutut

Laiskottelua

Pitää kirjoittaa tämä ylös, jotta tähän tulee parannusta. En ole reissuni jälkeen ulkoiluttanut koiria! Siis maanantaia ja tiistai jääneet väliin. Huono omatunto on kyllä, mutta jotenkin on vaan niin väsy.

Lue lisää »

Lauantai 7.6

Lähdimme Heidin kanssa ”aamusta” ajamaan kohti Birminghamia Hurli-kultsu mukana. (Hurli lausutaan Hööli). Ehdimme hyvin perille näyttelyitä katsomaan (uros- ja narttukehät pidetiin samaan aikaan). Tosin paikalla oli niin paljon mielenkiintoista katseltavaa,

Lue lisää »
fiSuomi
en_GBEnglish (UK) fiSuomi

Translation

The translation here is automated and done by Google. It is not perfect.

Please also check Finnish versions because you can find the English versions after them from the when times translations were made manually.