Kongit

Kuten tuossa aikaisemmassa postauksessa vähän mainitsinkin, niin nyt on kolme (3) kongia tilattu.

Kong classic

Päädyin ostamaan ne eBay USA:sta. Edut: halvempi hinta & nopeampi toimitus.

Suomessa ilmoittivat toimittavan 4-5 päivän jälkeen kun USA:ssa tilauspäivänä. Sainkin pari tuntia tilauksen jälkeen kuittauksen, että tuotteet ovat lähteneet. Todellisuudessa tuskin eroa Suomesta toimitettuun, mutta mahdollisuushan aina on.

Kolme kongia on kokonaishinnaltaan (tuote + toimitus) sellainen että verotettava jää alle 10€, eli ei veloiteta.

Ihan kivoja aktivointileluja koirille: Minnielle toissaviikonloppuna pääsin kokeilemaan ja oli kiinnostava. Alfie kokeili seuraavana päivänä, mutta ei oikein syttynyt sille samalla lailla kun oli muutenkin levoton. Tai sitten ei yksinkertaisesti ymmärtänyt mitä sille olisi pitänyt tehdä (liian kiire).

Saattaapi olla, että Alfiesta tulee lypsykoira. Yritin taas ties kuinka monetta kertaa lypsää Hillaa, mutta se vain hyppeli alta pois. Aikani yritettyä oli pakko ottaa Alfie siihen lähelle kun se vain haukkui (lypsän eteisessä) oven takana. Kun Alfie tuli eteiseen, niin Hilla pysyi paikoillaan ja sain toisen puolen lypsettyä melkein tyhjäksi. Kaksi purkillista tuli, eli reilu litra. Pääti säästää Hillaa ja ottaa toisen puolen myöhemmin.

Loppu nimittäin kahvimaito ja lypsin Lumikin, joka on tosi helppo lypsettävä. Samalla sitten otin Hillankin sen jälkeen käsittelyyn kun tutkin sen haavaa. Hillan maidon annoin koirille ja sitähän riitti. Sopii myös ruokavalioon.

Tässäpä viikonlopun lumiriehaa:

Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä

Random jutut

Niki lenkkeilee

Olin keskiviikkona ystäväni Aulin ja koirista vain Ellan kanssa Mylliksellä. En uskaltanut ottaa Nikiä. Vähänkös sitä näytti harmittavan kun lähdettiin. Lenkillä Ella ei oikein ottanut etäisyyttä vaan pysyi tavanomaista lähempänä

Lue lisää »

Eddie älykkönä

Eddie tässä suorittaa monimutkaista tehtävää. 1. linkki. 2. linkki. Laatu jostain syystä muuttui huonoksi YouTuben kautta….

Lue lisää »

Maalaiselämää

Flattien ja vuohien yhteinen talvirieha. Klikkaa kuva isommaksi ja eteenpäin seuraavaan kuvaan pääset klikkaamalla aukiolevaa kuvaa hiirellä.

Lue lisää »
fiSuomi

Translation

The translation here is automated and done by Google. It is not perfect.

Please also check Finnish versions because you can find the English versions after them from the when times translations were made manually.