Koiranmetsästystä

Vannomatta paras: laitoin nyt kuitenkin uuden kyselyn toiselle kasvattajalle UK:hon mailitse pennusta. Hirmusti kyllä tekisi mieli ottaa koira Marylta, mutta kun ei tiedä milloin hän on kunnossa. Syytä on olettaa, ettei häneltä (ainakaan) tänä vuonna tule pentuetta.

Toisaalta vuodesta 1997 olen ollut myös hoffeista kiinnostunut. Tuolloin lenkkipolulla yksi mies kävi kimppuun ja poliisitkin ihmettelivät eivätkö koirani (Mira ja Niki) tehneet mitään puolustaakseen. No eipä tehneet, nehän ovat flatteja. Seuraavana päivänä aloin tutkailemaan hoffeja, mutta jotenkin flatti se aina kuitenkin taloon tulee. Nyt vähän tuntuu, että olisi mies tulossa taloon.

Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä

Random jutut

Askartelua

Maanantaina tullessani kotiin, oli ratsastuskypärä ”käsiteltynä” eteisen lattialla. Olin sen jättänyt keittiön pöydälle. Se oli sitten entinen kypärä.Samoin kävi elokuussa hyville urheilulaseilleni (jossa 3 eri linssiä valon mukaan) ja pyöräilykypärälleni.Koskakohan

Lue lisää »

Korvanputsausaine

Alfiella & Minniella on silloin tällöin töhnäset korvat ja kun viimeksi niitä eläinlääkärille näytin, niin hän antoi mukaan ja jatkossakin suositteli käytettävän Virbacin korvanputsaajaa (+saatiin korvalääkkeet). Tänään kävin sitten apteekissa

Lue lisää »

Tähti

Ystävämme on poissa. Sanat eivät riitä kertomaan kuinka pahoillamme olemme. Voimia Annalle ja Raminille suuressa surussa. Lepää rauhassa Ystävä. Flippe 23.8.2002 – 21.10-2009

Lue lisää »
fiSuomi

Translation

The translation here is automated and done by Google. It is not perfect.

Please also check Finnish versions because you can find the English versions after them from the when times translations were made manually.