Karhutesti

Käytiin lättysten kanssa 10.8 karhutestissä. Kuvittelin lenkillä nähneeni karhun, mutta epäilin silmiäni kun koirat käyttäytyivät niin rauhallisesti, että ilmoitin ne testiin. Lopputulos: koirat käyttäytyivät juurikin yhtä välinpitämättömästi testissä.

Ihanteellista olisi jos koira olisi omistajan ja karhun välissä kiinnittäen haukunnallaan huomion itseensä jotta omistaja voi lähteä paikalta pois.

Aluksi testissä yksilönä. Minnie seurasi karhun jälkeä ja sitten kauko-ohjattava nalle tulikin kulman takaa. Minnie sitä katseli hetken häntä luimulla ja alkoi sitten haukkumaan. Oli aika paljon takanani testissä, mutta hyvänä puolena oli, että haukkui. Karhu voi koiran haukunnan vuoksi jo lähteä pois paikalta.

Sitten tuli Eddie. Jälki meni hyvin ja sitä tutkittiin. Kun karhu tuli kulman takaa, niin kesti melko pitään, että Eddie alkoi haukkumaan. Testin jatkuessa Eddie alkoi sitten sijaistoimintoihin mm. haistelemaan maata vaikka karhu oli lähellä.

Sitten tuli vielä Alfie, joka kusasi pari kertaa jäljen päälle ja oli niskavillat pystyssä kun karhu tuli. Sai aikaiseksi jossain vaiheessa vähän murinaakin, mutta ei haukkunut.

Lopuksi kaikki kolme yhdessä. Minnie yritti siinä kertoa, että nyt olisi pelottavaa lähellä, mutta pojat eivät sijaistoiminnoltaan (maan haistelu) vaivautuneet. Huomasivat kyllä karhun, mutta aktiivisesti yrittivät kieltää itseltään sen läsnäolon tyyliin ”jos me kielletään karhu, niin sitä ei ole olemassa”.

Yksilötasolla mielestäni testi meni paremmin kuin kaikki kolme yhdessä. Tuomarin mielestä Minnie oli näistä kolmesta paras ja sen reaktiot olivat ihan ok.

Paljon kuvia Google Plussan puolella löytyy täältä. Järjestäjille kiitos kuvista 🙂

Eddie & nalle Yhteistestaus

Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä

Random jutut

Lahden näyttely

Pojat olivat pitkästä aikaa näyttelyssä ja saivat molemmat EH:n. Tuomarina oli Elena Ruskovaara. Alfie: Iso, hyväluustoinen vähän lyhytkaulainen uros. Toivoisin varma-asentoisemmat raajat ja paremmat kulmat. Hyvin miellyttävä, elegantti päänmalli, vaaleat

Lue lisää »

Keskiviikkona

Kävin poikien kanssa lenkillä ja metsän alkuosassa heitin pari damia, jotka saivat jäädä odottamaan paluuta. Eddiehän ne sitten muisti molemmat kun tulimme takaisin ja toi yksitellen minulle. Alfie sai sitten

Lue lisää »

Naisissa

Perjantaina pojat pääsivivät tyttöjen luo kylään tapaamaan Metteä, Siniä ja pikku-Somaa. Soma on 7-viikkoinen kultsu, jonka kanssa Alfi sai leikkiä urakalla. Eddie oli vähän liian iso ja se innostui leikkimään

Lue lisää »
fiSuomi
en_GBEnglish (UK) fiSuomi

Translation

The translation here is automated and done by Google. It is not perfect.

Please also check Finnish versions because you can find the English versions after them from the when times translations were made manually.