Pimeys

Yksi ystävättäreni tuli mukaa lenkille ja pääsimme lähtemään vasta aika myöhään (21.30). Vähän epäilin, että lenkkipolun valot sammuvat klo 22 aikaan ja pitihän se paikkaansa. Kesti jonkin aikaa, että silmät tottuivat pimeään kun kaikki valot ympäriltä sammuivat metsässä. Lisäsimme vauhtia, mutta kesti vielä reilu 20min ennen kuin pääsimme takaisin autolle.

Vaikka meitä oli kaksi naista ja kaksi koiraa, niin vähän tuolla pimeässä pelotti. Ajattelin taas hoffia…. Sellaisen kanssa vain olisi turvallisempaa.

Eli tästä lähtien pitää lähteä viimeistään klo 21, jotta ehtii tehdä lenkin kun valot vielä on päällä. Tai sitten syödä paljon porkkanoita 😉

Share on whatsapp
Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on pinterest
Share on email

Random story

Niki – suuri yllättäjä

Kävin uittamassa koirat tuossa lähijärvessä. Ihan autolla mentiin se muutama sata metriä. Innostuin siinä kerran heittämään Nikille pentudummyä ja Niki haki reippaasti.

Read more "

Metsässä

Eilen olimme rohkeita ja suuntasimme lähimetsään. En ollut mitään laukauksia kuullun enkä muutakaan poikkeavaa, joten tuskin siellä hirvijahtia oli juuri menossa. Teimme kunnon lenkin jotta saisin myös aamulla alkaneen migreenin

Read more "

Työmaakoppi

Eilen tuli käytyä Kotkassa katsomassa pari työmaakoppia. Yksi niistä oli jo mennyt heppatallille. Ne olivat olleet kiinni toisissaan, joten 6×2.5m kopeissa oli yksi pitkä sivu ilman seinää. 9m pitkissä olivat

Read more "
en_GBEnglish (UK)
fiSuomi en_GBEnglish (UK)

Translation

The translation here is automated and done by Google. It is not perfect.

Please also check the Finnish versions because you can find the English versions after them from when the translations were made manually.