Eka juoksu

Huomasin viime perjantaina, että Minniellä on alkanut ensimmäinen juoksu. Melkein ehti 1v 4kk ikään. Kaikki kolme aikaisempaa narttuani ovat saaneet juoksut 11kk:n ikäisinä. He ovat olleet kevätpentuja ja Minnie on myöhäissyksypentu. En tiedä vaikuttaako tämä asiaan ja nyt kun aurinko on alkanut paistamaan enemmän, niin elimistö aktivoituu. Kyllähän sitä itsekin elää aikamoisella säästöliekillä pimeänä aikana.

Rennosti viikonloppuna

Pojat eivät minulle kertoneet mitään Minnien juoksusta. Lauantaina ne ajoittain vähän enemmän jo haistelivat Minnietä, mutta lenkillä eivät moista muistaneet. Sunnuntai sujui samalla lailla.

Eiköhän parin päivän kuluttua ole jo meno toinen.  Hyvä tuuri kun samaan aikaan oli Lidlissä turvaportteja tarjouksessa. Ostin niitä 2 lisää. Ikeasta on yksi portti ja vanhemmilta peritty yksi muovinen (joka on ollut yläkerran porttina). Saa sitten porttien avulla vähän lisäaikaa reagoida jos vaikka joku yrittää ovea avatessa ”karata”. Joutuupahan jarruttamaan sitten portilla.

Lauantaina kävimme Minnin kanssa kaupassa ostamassa uudet housut. Varastossa olisi voinut olla entisiä, mutta voi myös olla että heitin ne pois kun poikiin kuvittelin flateissa siirtyväni. Samalla kun noita housuja googletin, niin löysin myös poikahousut. Ei muuten hullumpi idea tässä tilanteessa vaikka vähän eri tilanteeseen on tarkoitettu. Mutta kun pistooli on pöksyissä, ei vahinkoa yhtä helposti pääse tapahtumaan. En todellakaan halua vahinkoa tapahtuvan.

Viikonlopun uutisena oli, että Kennel Belsudissa syntyi 7 flattia. Ruskeita 5 ja mustia 2. Vain yksi ruskea tyttö ja kaikki muut 6 ovat poikia. Tony on melkoinen Suomi-fani, eli jos uros kiinnostaa niin voisi olla hyvät mahdollisuudet sellainen sieltä saada. Tässä pentueen sukutaulu.

*** Update ***
Kaikki pennut ovat varattuja.

Share on telegram
Share on facebook
Share on whatsapp
Share on email

Katso myös

Pennun vesinouto

Pennun vesinouto

Video: Pennun vesinouto. Tämä tapahtui alkujaan ilman mitään ohjeistusta; Annie meni veteen ja nouti sieltä ”tavara” mukaansa. On nyt 3.5 kk ikäinen. Nyt sujuu damilla pennuksi loistavasti. Nyt vain malttia, ettei itse innostu liikaa vaan antaa pennun olla pentu.

Mickie

Etsii etsii mutta ei löydä

Maalla on tullu nähtyä luonnonlakeja enemmän kuin kaupungissa asuessa. Toukokuun lopulla tuli maalla täyteen 13-vuotta. Etsii, mutta ei löydä tai lyödy Viime

Uudet tiput

Uudet tiput

Tänään odotti yllätys. Toki tiesin odottaa, että jossain vaiheessa jotain näkyy kun kolme kanaa ovat hautonut. Uudet tiput esittäytyivät tänään ensimmäisen kerran

Translation

You can translate this site with Google translation. Right click you mouse (works at least with Chrome browser)

Some of the posts are written also in English after Finnish but I gave it up as browsers can help with translation nowadays.