Eddie 2kk

img_6039.JPG

Eddiellä on tänään merkkipäivä: huimat 2kk on kertynyt ikää.  Hänhän on syntynyt 10.4.

Eilen Eddie kävi mummolassa ja Niki jätettiin kotiin lepäämään. Eddie on vähän väsyttänyt Nikiä pentutempauksillaan ja Niki tarvitsi lepoa.

Mummolassa Eddie näki Veeran ensimmäistä kertaa ja hyvin meni molemmin puolin.

Eddie ihastui mummolan nurmikkoon. Siellä on ihana rehevä ja rikkavapaa ruohikko ja siinäkös oli kiva ottaa hepuli-spurtteja. Mamman ei nyt sitten enää auta muuta kuin hankkia kunnon nurmikko myös omalle pihalle. Tänään mennään hakemaan siihen enemmän pohjaa ja sitten laitetan siirtonurmi päälle. Kyllä pitäisi sitten Eddielle kelvata.

Merkkipäivää ei ole mitenkään julistettu. Eddie osallistui terassin kaislamattojen pesemiseen: matot laitettiin nurmikolle ja sitten letkulla suihkutettiin. Eddie siinä matolla piti huolen, että lika lähti paremmin irti. Vähän tuli samalla kastuttuakin.

Latasin muutamia kuvia Flicker’iin.

Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä
Jaa llä

Random jutut

Askartelua

Maanantaina tullessani kotiin, oli ratsastuskypärä ”käsiteltynä” eteisen lattialla. Olin sen jättänyt keittiön pöydälle. Se oli sitten entinen kypärä.Samoin kävi elokuussa hyville urheilulaseilleni (jossa 3 eri linssiä valon mukaan) ja pyöräilykypärälleni.Koskakohan

Lue lisää »

Windsorin näyttely

Olipahan savotta. Lähdimme Kikan kanssa lauantai iltana kohti Tamperetta ja sieltä Standstedin kentälle. Yövyimme kentällä, koska tuloaika oli niin myöhäinen. Eipä tullut nukuttua kun joku kamoissa oleva veijari piti meteliä

Lue lisää »
fiSuomi
en_GBEnglish (UK) fiSuomi

Translation

The translation here is automated and done by Google. It is not perfect.

Please also check Finnish versions because you can find the English versions after them from the when times translations were made manually.