vuohi

Flatti

Flatti, oma-aloitteisesti metsästävä

Hanie on päässyt muutaman kerran kesinä 2020 ja 2019 paikallisten metsästäjien kanssa metsälle. Mickie on ollut vielä sen verran nuori, että on saanut odottaa. Odottaminen vaan ei kiinnosta. Jos ei viedä metsälle, niin sitten metsästetään itte! Flatti metsässä Ovat nuo ennenkin tuoneet metsästä ”aarteita” joita ovat löytäneet. Nyt Mickie sitten teki uudenlaisen tempun ja kaivoi …

Flatti, oma-aloitteisesti metsästävä Lue lisää »

Lumikki vuohi

Lumikki 2007 – 2019

[:fi]Lumikki on poissa. Ehkä parisen viikkoa sitten Lumikki ei syönyt hyvin. Paikansin sen siihen, että oli käynyt syömässä ison kasan kanojen ruokaa. Nyt en enää ole varma johtuiko siitä. Ruokahalu kuitenkin palasi parin päivän huonon syönnin jälkeen. Viime keskiviikkona 4.12 kun olin lähdössä koirien kanssa lenkille, Lumikki jotenkin oli outo. Katselin tarkemmin ja hän tärisi. …

Lumikki 2007 – 2019 Lue lisää »

sileäkarvainen noutaja

Vuosi vaihtui vähän rankemmin

[:fi]Vuosi vaihtui. Eikä niin miellyttävissä merkeissä. 5.1. tuli jäähyväisten aika ihanalle Aino-vuohelle. Ei ehtinyt edes 2 vuoden ikään. Aino alkoi marraskuun lopulla horjumaan ja vaappumaan eikä aina oikein pysynyt pystyssä. Tuo kaikki helpotti kun sai eläinlääkäriltä vitamiinipistoksia. Kun horjuminen ja vaappuminen sitten uusiutui vain 5 viikon kuluttua, oli kyseessä jotain vakavampaa kuin vitamiinin puutos (lähinnä kai …

Vuosi vaihtui vähän rankemmin Lue lisää »

Hilla vuohi

RIP Hilla

[:fi]Lepää rauhassa Hilla, 2005 – 2017[:en]Rest in peace Hilla, 2005 – 2017[:]

Exercising again

[:fi]Viimeisestä yskäyksestä alkaa olla kaksi viikkoa (tiistaina) ja eilen teimme ensimmäistä kertaa normaalin lenkin. Tänään uudelleen ja isommalla kokoonpanolla 🙂 Tänään tuli hankittua taas vitamiineja koirille. Koska ovat raakaruualla, niin tarve ylimääräiselle sinkille ja e-vitamiinille ja lisäkivana probiootit. Näitä kun hankkii hevosille tai vielä paremmin tuotantoeläimille, niin hinta on todella paljon edullisempi kuin koirille erikseen ostettuna. …

Exercising again Lue lisää »

Thunder

[:fi]Eilen lenkillä ukkonen jyrisi aika lailla ja jouduin kääntymään kesken takaisin. Ajattelin kun ”7 kääpiötä” oli mukana ottaa varman päälle ja palata kotiin. Eipä se ukkonen tosin ketään eläimistä häirinnyt ja onneksi ehdimme kotiin ennen sateita.   29.8 muutenkin on päivä, jonka muistaa. Tasan 8 vuotta sitten Niki jätti meidät. Aika kuluu nopeasti. [:en]Yesterday during …

Thunder Lue lisää »

Pentuelämää

Pennut ovat nyt reilu 2 viikkoa vanhoja. Silmät alkavat pikkuhiljaa avautua. Yritän tätä tabletilla kirjoitella kun läppäri on korjattavana. Oikoluku pukkaa päälle, vaikka kuvittelin sen ottaneen pois päältä. Jos luet jotain hassua, kiitä oikolukua. 10 päivän vanhoina paino oli tuplautunut kaikilla. Osa pennuista oli reilu 200 g syntyessä, osa taas yli 300 g. Olihan niitä …

Pentuelämää Lue lisää »

Haavat

Nuppu on saanut taisteluhaavoja. Olin perjantai-iltana Helsingissä. Huomasin kännyn kautta, että jotain on nyt menossa ulkona kun koirat patsastelivat ja katsoivat ulos niin pitkän aikaa. Valvontakaveran kantama vaan ei näyttänyt mitä siellä tapahtui. Kun tulin kotiin, niin tarkistin pihaa ja Nuppu vuohi oli koirankopissa todella syvällä. Kaikki näytti olevan ok. Mitä nyt Nuppu ei suostunut …

Haavat Lue lisää »

Yllärijuoksu

Alfie on jonkin aikaa ollut kiinnostuneempi Minnien takapuolesta. Minniellä ollut juoksut talvella kerran vuodessa, joten en tuota kiinnostusta ”sillä lailla” noteerannut. Kunnes näin portailla veritahran. Aloin miettimään lähdettä: onko jollain haava. Sitten Alfie siinä nuuski samalla Minnien tuoksuja, joten otin Minnien kylppäriin ja kokeilin vessapaperin kanssa takapuolta. Vertahan siihen tuli. Viime juoksu oli tammikuussa, eli …

Yllärijuoksu Lue lisää »

Translation

You can translate this site with Google translation. Right click you mouse (works at least with Chrome browser)

Some of the posts are written also in English after Finnish but I gave it up as browsers can help with translation nowadays.