vääntöä

Triljoona karvaa

Nyt riitti! Karvaa on niin paljon ympäri kämppää + styroksin palasia (pojat ”vähän” eilen päivällä leikkivät), että tästä ei enää tule mitään ilman kunnon imuria. Nykyisen kanssa pitää ensi ottaa lastalla ja heittää suurimmat roskiin / takkaan. Sitten käsin ottaa kasasta ja vasta sen jälkeen voi imuroida. Että alkaa käydä valtimoon. Tästä on jo kaksi …

Triljoona karvaa Lue lisää »

Metsästys

Sjn:n keskustelupalstalla on ollut pieni keskustelu erään psykologin väitteestä, että metsästys ei ole normaali harrastus. No, ehkei metästys ole ns. normaali harrastus vaan enemmänkin erikoinen, mutta se ei tee siitä epänormaalia. Itse en ole metsästämässä ollut, mutta mielelläni menisin. Psykologi Jaana Haapasalo piti teurastusta normaalimpana kuin metsästystä! Teurastukseen liittyy myös epäinhimillisä teuraskuljetuksia. Ihminen on koko …

Metsästys Lue lisää »

MBT

Kuulin jonkin aikaa sitten MBT-kengistä. Johtuisikohan kun selkä on ollut jo kuukausia enemmän tai vähemmän kipeä? 😉 Harmi vain, että ovat niin kalliita ja samat hinnat näyttävät olevan joka liikkeessä. Kävin tänään töihin mennessä sovittamassa muutamia (taas) ja juttelin hinnoista. Kauppias kertoi, että nuo hinnat ovat sellaisia etteivät he saa niitä muuttaa. Maahantuoja haluaa pitää …

MBT Lue lisää »

Poronpolulla

Tai ainakin yritettiin. Lopella järjestettiin 42. Poronpolku tapahtuma ja lähdin poikien kanssa paikalle. Jo autossa parkkeerausrituaalien aikana pojat olivat vähän liian into piukkana autossa, varsinkin Alfie, joka ulisi. Sitten autosta päästyä koirat vetivät vähän minne sattuu kun porukkaa oli kuin pipoa. Pääsimme vähemmän tyylikkäästi lähtöpaikalle ja totesin, että tämä ei ole meidän juttu. Pojilla on …

Poronpolulla Lue lisää »

Kele

Ollaan juuri Eddien kanssa lähdössä taippareihin ja eikös herra keksinyt ettei nyt oteta varista suuhun… Damit menevät hyvin, mutta vaakun kanssa vähän niin ja näin. Damn it!

Hämähäkit hyökkäsivät

Miten voi metsälenkillä tulla hiuksiin niin monta hämähäkkiä? Eilen kävin tunnin lenkillä ja matkan loppupuolella alkoi päässä tuntua ”erikoiselle”. Ihan kuin päänahassa veri kiertäisi ”oudosti”. Aluksi mietin josko migreeni tekisi tuloaan. Kotona sitten päästä löytyi YLI 10 hämähäkkiä. Tietty eivät tulleet helposti. Välillä piti föönillä pöyhentää hiuksia. Samalla palohälytin metelöi kun olin lenkille lähtiessäki kuvitellut …

Hämähäkit hyökkäsivät Lue lisää »

Vähänkö noloa

Pihalla on miesten kalsarit ja paita… Pojat ovat vähän retkeilleet naapurin pyykkinarulla. Täällä on osittain sähköt poikki (ei ole meikäläisen sulakkeista kiinni), joten vettä ei tule kun pumppu toimii sähköllä. Muuten pesisin ja palauttaisin kun flatit eivät niitä pihalle ole puhtaana roudanneet.

Näyttely- vai käyttölinjainen

Kävin tänään ostamassa pojille lisää ruokaa. Samalla mietin josko ostaisi vähän vahvempaa kun nykyisen kanssa olen joutunut nostamaan ruokamääriä. Myyjä tuli siihen paikalle kun vertailin maintenance ja performance säkkien ravintosisältöä. Aloimme juttelemaan ja hän kysyi mitä koiria minulla on. Kerroin, että sileäkarvaisia noutajia ja sitten hän kertoi että hänen kaverillaan on käyttölinjainen flatti. Tähän vastasin, …

Näyttely- vai käyttölinjainen Lue lisää »

Eddie kadoksissa

Eddie pääsi uudesta viritetystä aidasta huolimatta omille teilleen. Nyt se on jossain vaikeammassa paikassa! En löytänyt kun Alfien kanssa etsin sitä. Autolla olen kahdesti käynyt ajelemassa sekä juuri soitin poliisille.  He antoivat nron 045 113 4683 johon soittaa ja ilmoittaa. Nyt lähden taas etsimään!

Pännii

.. tämä jo 5 viikkoa kestänyt flunssa! En ole kyennyt antamaan pojille huomioita tarpeeksi. Lähinnä vakuuttavasti sanomaan ”ei”: heti kun yrittää möreämmällä äänellä sen sanoa, tulee hirveä yskäkohtaus. Lenkit ovat jääneet myös liian vaatimattomiksi jos ollenkaan. Alfie on parina päivänä nyt pissinyt sisälle…. Tähän kaikkeen on nyt toivottavasti tulossa parannus: antibioottikuuri. Sivutuotteena toivottavasti myös auttaa …

Pännii Lue lisää »

Translation

You can translate this site with Google translation. Right click you mouse (works at least with Chrome browser)

Some of the posts are written also in English after Finnish but I gave it up as browsers can help with translation nowadays.